Yhdistyksen toiminta
MLL:n Harjun yhdistys - TOIMINTAKERTOMUS 2020
Vuoden 2020 aikana jatkoimme vakiintuneita käytäntöjämme ja keskityimme seuraaviin alueisiin:
- Järjestimme tilaisuuksia ja tapahtumia lapsille, nuorille ja perheille:
- Tammikuussa osallistuimme liikuntatapahtumaan Westerin kauppakeskuksella, olimme mukana kasvomaalauksella ja nopeus- ja reaktiopelillä. Kävijöitä arvioitu 30 henkeä. Maaliskuussa meillä oli iltatapahtuma Villilän päiväkodilla. Olimme mukana nopeus- ja reaktiopelillä. Yhteistyössä ilta toteutettiin PomP De Lux Petran kanssa. Kävijöitä oli 0. Kesäkuun alussa osallistuimme perheiden liikuttamiseen Voi hyvin viikolla, 2 toiminnallisella kysymysreiteillä nimellä Lännen Visa. Reitit kulkivat Tesoma- ja Tohloppijärven ympäristössä. Rasteilla kävijöitä rekisteröitiin n. 20 henkeä
- Teimme aktiivisesti yhteistyötä alueemme muiden toimijoiden kanssa, mm. Harjun seurakunta, Vanhempainyhdistykset/koulut, neuvolat ja päiväkodit, kirjasto, Setlementti Tampere ry ja Hyvinvointikahvila sekä muut alueen toimijat.
- Järjestimme 1 x virkistystapahtuman hallituksen jäsenille. Marraskuussa hallitusväki vietti iltaa nyyttikesti periaatteella.
- Pyrimme vaikuttamaan alueella ja alueemme ulkopuolella perheitä koskeviin asioihin perheiden, lasten ja nuorten etua ajatellen. Tiedotimme ja välitimme tietoa aktiivisesti meidän facebook sivuilla. Lokakuussa osallistuimme Kodittomien yöhön järjestämällä vaate- ja tarvikekeräyksen. Nämä toimitimme perille Artteli Kansalaistalolle.
- 2020 Rahoitimme toimintaamme jäsenmaksuilla ja tulo- ja varainhankinnalla tapahtumissamme
Yleistä / Koko vuoden jatkuvat aktiviteetit
Hallituksen kokoukset
Hallitus kokoontui vuoden 2020 aikana 7 kertaa. Kokoukset järjestettiin Hennerin Leikkitoimintakeskuksen tiloissa ja videokokouksina. Yhdistys järjesti sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset lokakuussa 2020.
Mainonta, tiedotus ja viestintä
Kokousten lisäksi hallitus hoiti juoksevia asioita ja tiedottamista säännöllisesti sähköpostitse, ja viesteillä sisäisessä WhatsApp-ryhmässä.
Yhdistys tiedotti ja mainosti yleisötapahtumista Facebookin julkisen ”MLL Harju” – sivulla sekä tekemällä Facebook-tapahtumia ja jakamalla näitä jäsentensä profiileissa. Lisäksi levitimme paperimainoksia sähköisesti lähiseudun päiväkoteihin, neuvoloihin ja kouluihin. Tapahtumista tiedotimme ja mainostimme tarpeen mukaan paikallisissa lehdissä, mm. Aamulehden maksuttomalla Menot -palstalla. Sääntömääräisistä kevät- ja syyskokouksista tiedotettiin yhdistyksen jäsenille Facebookissa. ja Hennerin ilmoitustaululla.
Yhdistys käytti myös MLL:n valtakunnallista Yhdistysnettiä (keskusjärjestön nettisivut) tiedottamiseen tulevista tapahtumista ja sivustoa päivitetään säännöllisesti.
Tapahtumat ja tilaisuudet:
Hyvinvointikeskuksen Ilo liikkua päivä lauantai 11.1. olimme kasvomaalaus ja nopeus- ja reaktiopelillä pisteellä. Mukana kanssamme myös tanssiseura Swingteam ja naisyhtye Käypähoito Kävijöitä pisteellämme n.30
Kevätkukkuu
Toukokuussa 2020, siirrettiin kevääseen 2021, tapahtuman haettiin Tampereen kaupungin toiminta-avustusta. Myönnettiin yhdistyksellemme 500 euro.
Tesoman-päivä.
Siirretiin syksyyn 2021
Kirpputori
Siirrettiin 2021 vuoteen.
Muut tapahtumat ja tilaisuudet, yhteistyö muiden toimijoiden kanssa
Yhdistyksen edustaja osallistui mahdollisuuksien mukaan Harjun seurakunnan, Tampereen kaupungin Länsi-Tampereen Aluetoimijaverkoston kokouksiin ja Tesoman Hyvinvointikeskuksen ja Setlementti Tampere ry. Kokoukset järjestettiin etänä ja videoneuvotteluina. Yhdistys seurasi aktiivisesti mm Tesoman Hyvinvointikeskuksen tiedotteita koronatilanteesta ja tilaisuuksien siirtämistä vuoteen 2021 kolmannen sektorin osalta.
Yhdistyksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja osallistuivat MLLn VJK-koulutukseen 2020 5 op.
Varainhankinta, keräykset ja lahjoitukset
MLL:n Harjun yhdistys rahoitti toimintaansa jäsenmaksuin ja tilaisuuksien tuotolla.
Yhdistys lahjoitti mahdollisuuksiensa mukaan varoja paikallisiin keräyskohteisiin, mm. seurakunnan Diakoniatyölle. Vuonna 2020 lahjoitimme 8 nuorelle 13 – 20 v jouluna lahjakassit. Kassien sisältö koostui mm. hygieniatuotteista ja lahjoituksena saaduista tanssi- ja liikuntakorteista. Lisäksi yhdistyksemme sai lahjoituksina 10 kpl Asiakaspalvelu- ja myyntikoulutus verkkokurssina arvo 20 eur/ kurssi. Lahjoittajina yhteistyössä kanssamme mm. HiP HoP House, Tanssiseura Swingteam ry, Harjun Kukka, Tuloksen Tupalaustoimisto Pasi Rautio , Parturikampaamo Hius Seppä ja yksityishenkilöitä. Kassit toimitettiin perille Diakoniatyöhön 7.12.20
MLL:n Harjun yhdistys Toimintasuunnitelma 2021
Toimintamme tavoite
Vuoden 2021 aikana pyrimme jatkamaan näissä poikkeusajan oloissa vakiintuneita käytäntöjämme. Otamme huomioon valtakunnalliset ja paikalliset suositukset ja rajoitukset. Pyrimme keskittymään seuraaviin alueisiin:
- Tilaisuudet ja tapahtumat lapsille, nuorille ja perheille alueellamme.
- Teemme yhteistyötä alueemme muiden toimijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa, mm. Harjun seurakunta, Vanhempainyhdistykset/koulut, neuvolat ja päiväkodit, kirjasto, Setlementti Tampere Ry sekä yritykset.
- Järjestämme mahdollisuuksien ja kysynnän mukaan virkistystapahtumia yhdistyksen sekä hallituksen jäsenille ja vapaaehtoisille.
- Pyrimme mahdollisuuksien mukaan vaikuttamaan alueella perheitä koskeviin asioihin lapsen ja nuoren etua ajatellen kolmannen sektorin osalta.
- Rahoitamme toimintaamme jäsenmaksuilla ja varainhankinnalla tapahtumissa.
- Pyrimme hoitamaan uusjäsen hankintaa mm. tapahtumissa.
Yleistä / Koko vuoden aktiviteetit
Hallituksen kokoukset
Hallitus pyrkii kokoontuu säännöllisesti vuoden 2021 aikana. Hallitus pyrkii järjestämään vuoden 2021 aikana yksi tai kaksi virkistystapahtumaa hallitusjäsenilleen ja vapaaehtoisille. Tarjoilut hoidetaan nyyttikestiperiaatteella tai mahdollisuuksien mukaan yhdistys voi antaa pienen tuen.
Tiedotus ja mainonta
Kokousten lisäksi hallitus hoitaa juoksevia asioita ja sisäistä tiedottamista säännöllisesti sähköpostitse, tekstiviesteillä, viesteillä sisäisessä WhatsApp – ryhmässä.
Yhdistys pyrkii panostaa tiedottamiseen ja mainontaan yleisötapahtumista Facebookin julkisen ”MLL Harju” – sivulla sekä tekemällä Facebook- tapahtumia ja jakamalla näitä jäsentensä profiileissa.
Yhdistys pyrkii panostaa myös maksulliseen FB mainontaan tapahtumien lähellä. Yhdistys mainostaa toimintaa ja tapahtumia valtakunnallisessa Yhdistysnetissä, Hämeen piirin FB-sivulla ja Pirkanmaan järjestöt muutoksessa Fb-sivuilla. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan levitämme mainoksia lähiseudun päiväkoteihin, kauppoihin, neuvoloihin ja kouluihin missä ne tavoittavat kohderyhmän. Tapahtumista tiedotamme tarpeen mukaan paikallisissa lehdissä. Sääntömääräisistä kevät- ja syyskokouksista tiedotetaan yhdistyksen jäsenille Facebookissa, Hämeen piirin facebookissa ja valtakunnallisessa yhdistysnetissä.
Yhdistys pyrkii aktiivisesti käyttämään MLL:n valtakunnallista Yhdistysnettiä (keskusjärjestön nettisivut), Pirkanmaan järjestöt muutoksessa facebookia, Hämeen piirin facebookia tiedottamiseen ja mainontaan tulevista tapahtumista.
Tapahtumat ja tilaisuudet
Kirpputori
Kirpputori järjestetään mahdollisuuksien ja kysynnän mukaan yhteistyössä Harjun seurakunnan tai alueen koulujen Vanhempainyhdistyksien tai muiden alueemme toimijoiden kanssa.
Kevätkukkuu-tapahtuma 2021 on teema 100.
MLL järjestö täytti 100 v 4.10.2020 ja Hennerin leikkitoimintakeskus täytti 100v 2020
Pyritään järjestämään Hennerin Leikkitoimintakeskuksen tiloissa ”Kevätkukkuu”. Tapahtuma on lasten, nuorten ja vanhempien yhteinen ulkoilmatapahtuma, jossa perinteiseen tapaan leikitään, maalataan kasvoja ja ”musia”, ongintaa tai onnenpyörä ja nautitaan grillin tai kahvilan antimia. Taloudellisten mahdollisuuksien mukaan yhdistys pyrkii saamaan Kevätkukkuuseen musiikki- tms. esityksen. Hennerin Leikkitoimintakeskuksen henkilökunta osallistuu tapahtumaan esittämällä mm. teatteria. Tapahtumaan on myönnetty Tampereen kaupungin toiminta-avustus 500 eur.
Tesomapäivä
Mahdollisuuksien mukaan yhdistys osallistuu yhteistyössä Tesoma-päivään muiden toimijoiden kanssa.
Muut tapahtumat ja tilaisuudet, yhteistyö muiden toimijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa
MLL:n Harjun yhdistys ottaa osaa mahdollisuuksien mukaan muiden paikallisten toimijoiden tilaisuuksiin (koulut/vanhempainyhdistykset, yksityiset päiväkodit, Tampereen kaupungin järjestämät tilaisuudet, paikalliset yritykset, muut MLL:n yhdistykset ja Lännen alueverkosto). MLL:n Harjun yhdistys järjestää mahdollisuuksiensa mukaan mm verkkoluennon yhdistyksen jäsenille. Tapahtumaan on myönnetty korona-avustusta 100 eur.
Yhdistyksen edustaja osallistuu mahdollisuuksien mukaan kokouksiin Tampereen kaupungin Lännen alueverkosto, Harjun seurakunnan ja Setlementti Tampere ry. Yhdistys seuraa aktiivisesti Tesoman Hyvinvointikeskuksen kehitystä, tapahtumia ja tilaisuuksia kolmannen sektorin osalta.
Yhteistyökumppaneita ovat edelleen muut toimijat. Mm. SPR:n Konttiin, Artteli kumppanuustalo ja Harjun seurakunnan Diakoniatyöhön on toimitettu aikaisemmin yksityisten lahjoittajien antamaa tavaraa.
Varainhankinta, keräykset ja lahjoitukset
MLL:n Harjun yhdistys rahoittaa toimintaansa jäsenmaksuin ja tilaisuuksien tuotolla. Yhdistys lahjoittaa mahdollisuuksiensa mukaan varoja MLL:n valtakunnallisiin keräyksiin tai paikallisiin keräyskohteisiin, mm. seurakunnan Diakoniatyölle.